Syyskuu 2017

Mitä jäi Isännöintipäiviltä käteen?

Torstaina esiteltiin asumisen juridiikkaa, kiinteistönpitoa ja korjausrakentamista, näin muutama mainitaksemme.

Emme ehtineet juuri keskittyä teemoihin, sillä Anticimexin osastolla oli vipinää ja puheensorina alkoi heti aamusta alkaen. Osastolle eksyi monta ennestään tuttua isännöinti- ja kiinteistöalan ammattilaista, joita on aina ilo nähdä sekä yllättävän paljon myös uusia tuttavuuksia.

Useimmiten meiltä kysyttiin ratkaisua jo olemassa olevaan tuhoeläinongelmaan. Ykköspuheenaiheiksi nousivat lutikat ja niiden tehokas torjuminen. Anticimexin Palvelusopimus kiinnostikin juuri siitä syystä, että vuosipakettiin kuuluu kaikki ja kulut voidaan budjetoida etukäteen.

Lintutorjunta helpottaa isännöitsijöiden arkea

Lintujen aiheuttamat ongelmat nähtiin arkea hankaloittavana tekijänä. Lintusuojauksia on monipuolisesti saatavilla, joten ongelma ratkeaa helposti: Ilmaisella kohdekartoituksella määritämme asiakkaalle parhaimman ratkaisun ja hoidamme kaiken alusta loppuun asti. Kaiken kaikkiaan keskustelut olivat antoisia, monipuolisia ja eri teemoja käsitteleviä.

Isännöintipäivät oli sen verran hienoa tapahtuma, että meidät tullaan näkemään siellä uudestaankin. Reissun kruunasi Hotelli Ilveksen iltajuhla, josta ei puuttunut hyvää seuraa ja naurua.

Teemana oli 100-vuotias Suomi ja meille esiintyi Laura Voutilainen. Keskustelut jatkuivat siitä mihin ne messuilla jäivät.

Vastaukset tulivat kuin apteekin hyllyltä

Tietovisamme osoittautui näille ammattilaisille liian helpoksi. Jakamamme pehmolelurotat karkasivat osastolta niin äkkiä, että loput visassa pärjänneet saavat rottansa jälkitoimituksella.

 

 

Testaa, miten sinä olisit pärjännyt. Lahjoitamme kolme maskottia nopeimmin oikein vastanneille!

Tietovisassa voittaneille on postitettu Anticimexin maskotti pe 15.9.2017. Onnittelut voittajille!

 

1. Kuinka monta asiakaskäyntiä Anticimex tekee vuodessa?

2. Kuinka monta toimipistettä Anticimexillä on valtakunnallisesti?

3. Kuinka monta työntekijää Anticimex työllistää Suomessa?

4. Mikä Anticimex Smart on?

5. Montako munaa naaraslutikka munii elämänsä aikana?

*pakollinen
*pakollinen
 
 

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Evästeet ja käyttöehdot.