Huhtikuu 2018

Sisältääkö sinunkin aamupalasi terveysriskin?

Paistettavat leipomotuotteet ja kahvi ovat hyviä esimerkkejä tuotteista, joihin voi muodostua syöpää aiheuttavaa yhdistettä, akryyliamidia. Mitä korkeampi paistolämpötila ja tummempi paistopinta, sitä enemmän yhdistettä muodostuu.

”Tutkimukset ovat osoittaneet, että korkeissa lämpötiloissa sitä voi muodostua sellaisiin elintarvikkeisiin, joissa on pelkistäviä sokereita ja asparagiini-aminohappoa”, vahvistaa Anticimexin elintarvikehygienian asiantuntija Tanja Liukkonen."

Euroopan elintarviketurvallisuusviraston (EFSA) vuoden 2015 tieteellisen riskinarvioinnin mukaan ruuasta saatava akryyliamidi voi lisätä riskiä sairastua syöpään. Sen seurauksena EU:ssa säädettiin akryyliamidiasetus, jonka soveltaminen alkoi Suomessa 11.4.2018 muiden EU-maiden tavoin.

Jatkossa pitoisuuksien vähentäminen on pakollista

Jokaisen elintarvikealan toimijan, joka valmistaa riskiryhmään kuuluvia tuotteita, tulee Euroopan komission asetuksen 2017/2158 mukaisesti huomioida vaatimukset.

Omavalvontasuunnitelmaan merkitään toimenpiteet, joiden avulla vähennetään ja seurataan tuotteiden akryyliamidipitoisuutta. Näitä toimenpiteitä voi olla esimerkiksi paistoajan tai -lämpötilan seuraaminen.

Suuremmille toimijoille ja ketjuille akryyliamidipitoisuuksien mittaaminen ja tuotteiden pitoisuuksien seuraaminen on asetettu pakolliseksi. Eri tuoteryhmille on määritetty raja-arvoja, jotka on huomioitava, kun suunnitellaan korjaavia toimenpiteitä.

Akryyliamidi ei ole vain teollisten tuottajien ongelma

Samalla tavalla kuin elintarviketeollisuudessa, myös kotona tapahtuvassa ruoan valmistuksessa voi muodostua akryyliamidia. Sitä voi muodostua esimerkiksi, kun paahtaa leipää.

Kokonaan akryyliamidin muodostumista ei voi estää, mutta sen määrään voi vaikuttaa valitsemalla vaaleamman paahtoasteen. EU:n säätämä akryyliamidiasetus ei koske kuluttajia.

Elintarviketoimija, tuntuuko EU:n akryyliamidiasetus heprealta ja painaako kaiken lisäksi kiire päälle?

Asiantuntijamme auttavat sinut ajan tasalle:

  • omavalvontasuunnitelman päivittämisessä,
  • yksilöllisten toimenpidesuositusten suunnittelussa,
  • akryyliamidipitoisuuksien mittaamisessa,
  • sekä pitoisuuksien seuraamisessa.

Soita asiakaspalveluumme ja varaa soittoaika konsultaatioon. Jos sinulla heräsi lisäkysymyksiä, tavoitat asiantuntijamme osoitteesta elintarvikehygienia(at)anticimex.fi. Nopean vastauksen varmistat sillä, että kirjoitat otsikkokenttään ”Akryyliamidi”.

 

Takaisin blogiin Etusivulle

 

Eviran sivuilta lisää tietoa akryyliamidista >>

Lisää Anticimexin elintarvikehygienian palveluista >>

 

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Evästeet ja käyttöehdot.