Toukokuu 2018

Lintutorjujan avokonttorista on henkeäsalpaava näköala

Lintutorjunta

Tänään sää suosii lintutorjuja Julius Nordströmiä, sillä lämpötila kipuaa yli +20 asteen.

 

Takaisin blogiin Etusivulle

 

38-vuotias Julius Nordström tunnetaan Anticimexillä ”lintumiehenä”, sillä hän hoitaa suuren osan Etelä-Suomen lintutorjunnoista. Korkealla työskenteleminen tarjoaa kesällä hyvän rusketuksen ja näköalakonttorin sekä vaihtelevalla säällä jännitystä.

Entinen hitsaaja päätyi torjujaksi, kun kasvava perhe alkoi vaatia enemmän miehen läsnäoloa kotona. Miehen asentamis- ja metsästäjätausta vakuutti aikoinaan rekrytointia hoitaneen esimiehen eikä aikaakaan, kun Julius oli jo katoilla harjoittelemassa lintujen torjuntaa.

Nykyisellä työllä ei ole paljon metsästämisen kanssa yhteistä, mutta lajien ominainen käyttäytyminen ja lainsäädäntö on molemmissa tunnettava hyvin.

Vaikka joskus esimerkiksi sää estää torjunnan, on tämä Etelä-Karjalasta kotoisin oleva mies katoilla kuin kotonaan. Vesisade voi tehdä katosta joskus niin liukkaan, että jalka luistaa, vaikka Julius pysyisikin viileän rauhallisena. Silloin on torjunnan ajankohtaa siirrettävä kuivemmalle säälle.

 

Tosielämän ”Angry Birdsit” vahingoittavat kiinteistöjä ja liiketoimintaa

Korvia särkevä melu ja valkoisia pommeja on siellä täällä. Kiinteistön lisäksi myös parkkipaikan autot saattavat saada osumaa. Esteettisten tekijöiden lisäksi lintujen ulosteiden tiedetään tukkineen vedenpoistoreittejä ja vaurioittaneen rakennusten ulkovaippoja.

Kiusallisesta riesasta voi muodostua kalliin hintalapun lisäksi uhka ihmisten terveydelle. Salmonella on tunnetuin sairaus, jonka ihminen voi saada linnuilta. Ulosteet ja lintujen pesiminen voivat mahdollistaa tuhohyönteisten pääsyn kiinteistöjen sisään.

Mitä suurempi parvi on kyseessä, sitä enemmän pihan kasvisto ja nurmikko kärsivät. Ei ole myöskään tavatonta, että linnut aiheuttavat turhia murto- ja palohälytyksiä.

 

Katolla tönöttää linnunpesä, soitanko tuholaistorjujalle nyt vai heti?

”On laitonta torjua pesiviä lintuja, joten tämän kohteen kohdalla on odotettava, että pesiminen on ohi”, Julius toteaa samalla, kun väistää katolla pesiään raivokkaasti suojelevia lintuja.

Aggressiivisesti käyttäytyvät linnut luovat haasteita isännöitsijöiden lisäksi myös esimerkiksi torimyyjille, joiden asiakkaat saattavat päätyä tulilinjalle.

”Pesimisaikaan kaikki lintulajit ovat rahoitettuja. Myös rauhoittamattomat lajit nauttivat rauhoitettujen lajien tavoin yhdenvertaisesta suojasta ja rauhoitussäädöksistä poikkeamisen perusteet ovat molempien osalta samat”, vahvistaa Anticimexin kehityspäällikkö Juha Aro.

Suomen riistakeskukselta voi anoa erikoislupaa pesän, siihen liittyvän rakennelman tai munien hävittämiseen. Linnunpesän hävittämisen perusteeksi ei riitä melu tai lintujen aiheuttama häiriö. Lupa voi hellitä, jos esimerkiksi lentämiseen liittyvä turvallisuus on merkittävästi heikentynyt.

 

Tulikuppi – mikä oiva silmänkääntötemppu linnuille!

Lintujen torjunnassa ongelman ennaltaehkäiseminen on merkittävässä asemassa. Lintujen kulkureittien tukkimisen lisäksi pesimistä voidaan estää esimerkiksi Anticimexin tulikupeilla.

 

Lintutorjunta

Tulikupit eivät vahingoita lintuja, mutta UV-näöllä varustetut siivekkäät näkevät ammattimaisesti asennettujen tulikuppien muodostelman tulipalona ja välttävät aluetta.

 

”Valitsemme torjuntavan aina lajin mukaan, sillä esimerkiksi lintujen koko vaikuttaa menetelmän valintaan”, Julius huomauttaa. ”Osa lajeista, kuten naakka, vaativat toisia enemmän kekseliäisyyttä”, hän jatkaa naurahtaen.

Lintutorjunnan osalta kannattaa olla yhteydessä meihin, vaikka katolla pesisi jo lintuparvi. Tehdään yhdessä suunnitelma ja arvioidaan sopiva ajankohta lintutorjunnan aloittamiselle.

 

Lisätietoa Anticimexin lintutorjunnoista 

 

Janne Sopanen
Myyntijohtaja
0207 495 767

 

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Evästeet ja käyttöehdot.