Ota yhteyttä 0207 495 706

Anticimex Historiaa

Historiaa

Anticimexin historiaa viimeisten 80 vuoden ajalta.

1930-luku

Nuoremmille sukupolville saattaa olla vaikeaa kuvitella, miten seinälude on vaivannut ihmisiä ja eläimiä jo pidempään. 1930-luvulla melkein puolet Ruotsin asunnoista oli seinäluteiden hyökkäysten kohteina. Anticimex perheyritys aloitti toimintansa – vuosi oli 1934.

Nimi Anti Cimex tarkoittaa seinäludetta vastaan. Liikeidean perustana oli tarjota kiinteistönomistajille kiinteään hintaan vuosisopimusta sisältäen takuun seinäluteettomuudelle. Mikäli asiakas ei ollut tyytyväinen torjuntaan, se toistettiin ilman lisäkuluja. Näin toimien oli mahdollista saada ludekanta kuriin ja ajan mittaan torjunnat vähenivät, halpenivat ja mahdollisuus onnistuneeseen lopputulokseen kasvoi.

Takuun avulla rakennettiin vankka luottamus Anticimexin osaamiseen ja korkeaan laatuun. Kiinteistöt joilla oli Anticimexin kanssa takuun sisältävä vuosisopimus, saivat rakennukseen oman Anticimex-merkin. Tästä merkistä muodostui pian laadun tae.

1936 yritys kasvoi liikeidealla, jota nykyisin kutsumme franchising-nimellä, mutta joka oli täysin uutta siihen aikaan. 1938 Anticimexillä oli kolme omaa toimistoa ja 15 franchising toimistoa.

1940-luku

40-luvun alusta pientalon- ja vapaa-ajankiinteistöjenkin omistajilla oli mahdollisuus laatia sopimus Anticimexin kanssa. Autoimme asiakkaitamme ratkaisemaan rottien ja hiirien aiheuttamia ongelmia ja jälkikäteen sopimukset laajenivat koskemaan yhä enemmän hyönteisiä, jotka vahingoittivat ihmisten terveyttä. Teimme säännöllisiä tarkastuksia asiakkaiden luona. Julkinen sektori, yritykset ja viranomaiset kääntyivät ensisijaisesti meidän puoleemme, kun he tarvitsivat neuvoja. Halusimme alusta alkaen ehkäistä ja suojata. Läsnäolomme jatkoi kasvuaan ja vuonna 1943 meillä oli toimistoja koko maassa.

1950-luku

40- ja 50-luvilla ruotsalaiset tulivat tietoisiksi tupajäärän tuhoista. Vastauksena tähän Anticimex Försäkringar (vakuutus) aloitti 1954. Tupajäärävakuutus koski myöhemmin myös hevosmuurahaista, joka on vakava puuainestuholainen. 50-luvulla aloimme myös itse valmistamaan torjunta-aineita Mölnbossa sijaitsevalla tehtaalla.

1960-luku

60-luvun lopulla alkoi yhteistyö Skandian kanssa. Huolehdimme pientalo-omistajien sekä tiettyjen kunnallisten kiinteistöjen tuhoeläinongelmista . Tätä voidaan pitää lähtökohtana Anticimexin nykyiseen laajaan yhteistyöhön useiden ruotsalaisten vakuutusyhtiöiden kanssa.

1970-luku

Anticimex laajentaa toiminnan ensimmäistä kertaa Ruotsin rajojen ulkopuolella. 1973 aloitimme Norjassa.

1980-luku

80-luvun lopulla ympäristöajattelu ja -tietoisuus kasvoi. Asukkaat vaativat huoneistoja ilman homeongelmia, sillä home saattoi aiheuttaa allergioita ja muita terveysongelmia. Kuluttajat ja ravintoloissa kävijät eivät halunneet ottaa riskiä sairastua väärin käsitellyistä elintarvikkeista. Olemme vuosien varrella keränneet suuren määrän tietoa hygieniasta, bakteereista, kosteudesta, homeesta ja lahovaurioista rakennuksissa sekä torjuntamenetelmistä ilman myrkyllisiä kemikaaleja. Aloitimme talojen kuntotarkastukset havaitaksemme mahdollisia kosteuden ja homeen aiheuttamia ongelmia. Kehitimme myös palveluita elintarkehygienian, laatujohtamisjärjestelmän sekä omavalvonnan alueilla.

1990-luku

90-luvulla Anticimex jatkoi palvelutarjontansa kehittämistä. Anticimex Ruotsi ja Norjan kehittivät yhdessä hygieniaratkaisun, joka on auttanut monia elintarvikeliikkeitä, ravintoloita ja teollisuuksia täyttämään nykyisten lakien asettamat vaatimukset. Autoimme myös yrityksiä tarkistuslistoilla, tarkastuksilla ja toimenpide-ehdotuksilla. Kaikki tämä, jotta he saavuttaisivat sertifioinnin asettamia laatuvaatimuksia. Tästä saimme uuden roolin ja aloimme osallistua teollisuuden omaan laatutyöhön. Meistä tuli yhteistyökumppaneita. 90-luvulla aloitimme myös yhteistyön monen kiinteistönvälittäjän kanssa.

2000-luku

2000 Anticimex saavutti itse ISO 9002 ja 14001 laatu- ja ympäristösertifikaatin. 90-luvun kehitys jatkui ja uusia palveluita lanseerattiin Ruotsissa:

  • Anticimex Turvallisuussopimus
  • Anticimex Hygieniaohjelma elintarvikkeita käsitteleville asiakkaille
  • Anticimex Luovutustarkastus
  • Anticimex Piilovirhevakuutus
  • Anticimex Energiakatselmus
  • Anticimex Paloturva
  • Energiatodistus Anticimex -konseptin mukaisesti

Kaikki palveluita, jotka luovat terveellisen ja turvallisen ympäristön. Ennaltaehkäisemällä ja suojaamalla yrityksiä ja yksityishenkilöiden koteja, ennaltaehkäisemme ongelmien syntymistä.

2000-luvulla Anticimex laajeni Tanskaan, Suomeen, Saksaan ja Alankomaihin. Toimintamme jatkaa kasvamistaan ja yhä useampi palveluistamme on tuotu näiden maiden markkinoille. Anticimexillä on aina ollut vahva orgaaninen kasvu ja olemme kasvattaneet liikevaihtoamme joka vuosi aina vuoden 1934 perustamisesta lähtien.

2010-luku

2013 laajenimme ostamalla ISS Pest Control Australiassa, Belgiassa, Tanskassa, Alankomaissa, Italiassa, Norjassa, Uudessa Seelannissa, Portugalissa, Espanjassa, Sveitsissä, Saksassa ja Itävallassa. Australiassa ja Uudessa Seelannissa käytetään nimeä ”Flick Anticimex”. Flick on hyvin tunnettu brändi jo 1900-luvun alusta. Näillä yritysostoilla olemme lisänneet liikevaihtoa 50 – 60 prosenttia.

Tammikuussa 2016 laajensimme toimintaamme Aasiaan SITA Pest Controlin oston myötä Singaporessa ja Malesiassa.  Elokuussa avautuivat Yhdysvaltojen markkinat, kun Anticimex osti New Jerseyssä sijaitsevan Bug Doctor Inc. yrityksen. Toimimme nykyisin 17:ssa maassa.

Julkaistu: 2016-02-26 02:51

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Evästeet ja käyttöehdot.