Tuhoeläimet ja torjunta-aineet eivät ole tervetulleita

Eson Pac valmistaa pakkausteollisuuden tuotteita viidessä eri kaupungissa maailmanlaajuisesti. Heidän tärkeimmät asiakkaansa löytyvät ruoka- ja lääketeollisuudesta. Ei ole edes tarpeen sanoa, että molemmilla toimialoilla on erityisen korkeat vaatimukset hygienialle ja nollatoleranssi sekä tuhoeläimille että torjunta-aineille.

 

“Tuhoeläinongelma olisi mahdollinen katastrofi meille”, sanoo Eson Pacin Q/E-päällikkö Hille Einarsdottir. ”Jos sellainen tapahtuisi, meidän pitäisi luultavasti heittää pois kaikki tuotannossa käytetyt materiaalit ja käydä läpi kallista prosessihallintaa valmistuksessa. Sen lisäksi riskeeraisimme siinä, että saamme valituksia tai jopa palautuksia asiakkailtamme.”

 

Eson Pac halusi pelata varman päälle eikä huolehtia turhaan kauhuskenaariosta. Siksi he asensivat ennaltaehkäisevän ja myrkyttömän tuholaistorjunnan ratkaisun, Anticimex Smartin.

 

"Jos on olemassa kestävä ratkaisu, jonka avulla voimme vähentää entisestään torjunta-aineiden käyttöä tai lopettaa niiden käytön kokonaan, se on iso voitto meille", sanoo Hille. "Sen lisäksi Anticimex Smart -ansat ovat tehokkaita. Päätös jättää perinteiset tuholaistorjunnan menetelmät oli melko helppo."

 

 

Hille Einarsdottir, Q/E-päällikkö, Eson Pac

www.esonpac.se

 

 

 

 

 

 

Järjestelmän asennuksen jälkeen Hille huomasi muitakin etuja, joita hän ei ollut aluksi huomannut edes miettiä.

 

”Ajan ja resurssit voi käyttää paremminkin kuin siihen, että lisätään myrkkyjä ansoihin ja yritetään arvioida sitä, onko yksikään tuhoeläin syönyt niitä. Anticimexillä voidaan käyttää se aika ja energia nykyisen ratkaisumme analysointiin ja parannusehdotuksien esittämiseen."

 

Paukkausteollisuus & Anticimex Smart

Suurin osa toimialoista luottaa siihen, että toimitukset tehdään ajallaan ja sovitusti. Myöhästymiset ja vialliset tuotteet saavat asiakkaat vaihtamaan toimittajaa.

Tuhoeläimet voivat hidastaa toimituksia monella tapaa. Jyrsijöiden rakkaus kaapeleiden jyrsimiseen aiheuttaa helposti odottamattomia viivästyksiä.

Varastoiduille materiaaleille ja tuotteille voi myös käydä huonosti. Ei ole ennenkuulumatonta, että jyrsijöitä voi päätyä jopa asiakastoimituksiin asti. Yrityksen maine ottaa kovan iskun, jos näin käy. Ennaltaehkäise mahdolliset ongelmat Anticimex Smartin avulla. 

 

Käytämme evästeitä käyttökokemuksen parantamiseksi. Evästeet ja käyttöehdot.